30/07/2015

Kuivattu mesiangervo / Dried Meadowsweet











Kuulin mustikkametsässä vinkin mesiangervon käytöstä. Kasvista kerätään kukintoja (mieluummin osaksi nupullaan olevia kuin rusehtavia), jotka levitetään paperin päälle uunipellille tai ritilälle. Kuivauksen voi tehdä uunissa tai muualla sisätiloissa lämpimässä paikassa. Minä kuivasin kukinnot ronskisti 100 asteessa uuninluukku rakosillaan. Kuivaus kesti tällä tavalla noin kaksi tuntia. Uunista leijaileva tuoksu oli huumaava!

Kuivattuina kukinnot rapisivat helposti irti varsista. Käyttötarkoituksia voi keksiä varmaan vaikka kuinka paljon, itse kokeilin ripotella "kukkarouhetta" jugurtin päälle, ja hyvää oli. Makua kuvailtiin toffeemaiseksi, ja sitä se hieman onkin. Aika lähellä mulperinmarjojen makua. Kotitekoisen myslin seassa varmasti oikein hyvää!

Mesiangervo on vanha lääkekasvi, ja sen muistakin osista on tehty jos jonkinlaista haudetta, teetä, jalkakylpyä ja maustetta. Rohtomaisten ominaisuuksien vuoksi sitä ei tule käyttää suuria määriä, vaan silloin tällöin mausteeksi tai rohdoksi. Huom! Aspirinille allergisten ei kannata käyttää mesiangervoa.



/ / /



I heard about using dried meadowsweet (Filipendula ulmaria) the other day, and wanted to try it. You collect the flowers and let them dry in a warm spot inside or in the oven keeping the oven door slightly open, until they're completely dried. Then separate the blooms from the stems, and enjoy. I tried it on top of yogurt and it was really good. Tastes a lot like mulberries.

Note that using large amounts of any herbal plants may be harmful, and people who are allergic to acetylsalicylic acid (aspirin) should not consume meadowsweet at all.




No comments: